Miksaus
Musiikin miksaus on vaativaa
ja toisinaan aikaa vievää puuhaa. Yhtä ainoaa oikeaa miksausta tietystä
kappaleesta ei ole olemassakaan, vaan on lukemattomasti vaihtoehtoja. Miksaajan kokemus ja
näkemys auttavat löytämään musiikista ne asiat, jotka kannattaa tuoda
esiin, ja toisaalta ne asiat, jotka saavat jäädä enemmän taustalle.
Miksaus on samalla kertaa tiedettä ja taidetta, johon sisältyy aina
myös enemmän tai vähemmän luovaa ja ennakkoluulotonta kokeilua
Millaisesta äänityksestä tulee hyvä miksaus?
Äänittäessä saattaa joskus tulla ideoita erilaisista, mitä kummallisimmista soundi-ideoista. Niitä toteuttaessa kannattaa kuitenkin aina tallentaa äänilähde toiselle raidalle myös "perusmikityksellä", mahdollisimman neutraalisti. Yksi vaikeimpia asioita miksauksessa on korjata ihmisääntä joka on äänitetty tehtävään kelpaamattomalla mikrofonilla. Lauluäänessä jos jossakin, kannattaa turvautua hyviksi koettuihin turvallisiin ratkaisuihin ja tehdä soundikokeilut toiselle raidalle. Kelvollinen lauluraita saattaa syntyä edullisellakin parin sadan euron laajakalvomikillä, joskin tässä hintaluokassa löytyy myös huonoja mikrofoneja.Raidat kannattaa äänittää yleensä ottaen mahdollisimman kaiuttomina, eli lähimikityksellä, ja jos haluat tallentaa luonnollista tilaa, tallenna se omille raidoilleen. Esimerkiksi rumpuäänityksissä voi luonnollinen tilakaiku antaa soundille oman tärkeän lisänsä. Bassoraita kannattaa tallentaa di-boksin läpi "suorana" ja jos haluaa käyttää vahvistinta tai efektiä välissä, ne kannattaa tallentaa omille raidoilleen.
Mikä on paras miksausohjelma?
Mikä on paras miksausohjelma? Entä äänitysohjelma? Paras ohjelma sinulle saattaa olla hyvinkin se, jota osaat parhaiten käyttää, tai johon sinulla on varaa. Äänitysohjelmista puheenollen, tärkeä yksittäinen äänenlaatuun vaikuttava tekijä on äänikortti tai -interface, joka muuntaa analogisen äänen digitaaliseen muotoon. Kohtuulliseen äänenlaatuun pääsee jo 100-200 euron äänikortilla. Tietokonekaupoissa myytävät "rimpula-äänikortit" kannattaa unohtaa ja ostaa äänikortti mieluummin studiotarvikkeita myyvästä kaupasta.Miksattaessa äänenlaatuun vaikuttaa miksausohjelman sisäisen laskennan laadukkuus. Ohjelmissa on eroja, huomattaviakin. Tässä kilpailussa tällä hetkellä ainakin Apple Logic 9 tuntuisi olevan vahvoilla, kun taas Pro Tools -käyttäjät turvautuvat ammattipuolella usein ulkoisiin miksauspöytiin ja summausmiksereihin ohjelman sisäisen resoluution vaatimattomuuden vuoksi.
Useimmat audiosekvensserit ovat samantapaisia käyttää, mutta eroja niissäkin löytyy. Kova kilpailu pitää huolen siitä, että uudet ominaisuudet leviävät herkästi kilpailevaankin ääniohjelmaan. Tunnetuimpia ääni/midisoftia ovat esimerkiksi:
Kuunteluympäristön merkitys miksaukseen
Kalliit high end -kaiuttimetkaan eivät auta miksaajaa tekemään hyvää miksausta, ellei hän ole tottunut kuuntelemaan kaiuttimillaan. Paitsi että kaiuttimet vaativat totuttelua, niin vaatii myös akustinen tila jossa miksaus tapahtuu, oli se sitten akustoitu tai ei. Kuunteluympäristön tulee siis olla tuttu, jotta hyvien miksausten tekeminen olisi mahdollista. Parhaaseen lopputulokseen pääsemiseen auttaa sekä kaiuttimien, että kuunteluympäristön riittävä neutraalius; mikään äänialue tai yksittäinen taajuus ei ole tällöin huomattavan korostunut.Ammattilaisen tekemä miksaus voi olla järkevä vaihtoehto
Jos osaat äänittää itse, mutta et koe osaavasi miksausta riittävän hyvin, voi olla järkevää teettää musiikin miksaaminen ammattilaisella. Varsinkin jos sinulla on musiikkisi kanssa selkeä tavoite, kuten biisin saaminen radiosoittoon. Tai jos haluat tehdä tasokkaan äänitteen itsesi, ystävien ja sukulaisten iloksi.Media Bullet tarjoaa miksausta valmiiksi masteriksi asti. Saat valmiin Red Book yhteensopivan masterin cd:llä ja/tai latauslinkin internetin kautta. Lisäksi saat myös pelkät instrumentaali-taustat ilman päälaulua. Jos haluat, että kappale voidaan masteroida jälkikäteen jossain muualla, saat kappaleen 24 bittisenä masteroimattomana wav-tiedostona cd-rom levyllä taikka latauslinkkinä internetin kautta.
Jokaisen miksauksen hintaan sisältyy yksi "hienosäätö" sinulta saadun palautteen perusteella.
Miten lähetät musiikkiasi miksattavaksi?
Jos haluat lähettää musiikkiasi Oralle miksattavaksi, lukaise seuraavat ohjeet:- Exportoi raidat audiosekvensseristäsi yhteen kansioon 24 bittisiksi wav- tai aiff-tiedostoiksi. Lähtöpiste kullakin ääniraidalla tulisi olla täsmälleen biisin alussa, jotta jälkikäteen ei tarvitse arvailla raidan lähtöpistettä. Kaikki efektit tulisi olla pois päältä ja virtuaalisen mikserin feideri ja pääulostulotaso asetettuna nollatasoon. Poikkeuksena synteettiset, voimakkaasti muokatut "luovat soundit" joissa soundin muokkaus on ehdottoman olennaisessa roolissa, esimerkkinä syntikkasoundi jossa jokin efekti on tärkeä osa soundia. Tallenna kansio data-DVD:lle tai CD-rom levylle.
- Laita mukaan kaikki sellainen tieto, jota ajattelet miksaajan tarvitsevan.
- Lähetä CD tai DVD osoitteeseen:
Ora Turunen / Media Bullet
Metsämiehenpolku 3
40270 PALOKKA - Jos miksaamisella on kiire, ota aina yhteyttä ensin joko sähköpostilla tai puhelimitse, niin sovitaan aikataulusta.
- Voit lähettää äänitiedostosi myös internetin kautta, soita 040-5220570 ja kysy ohjeet!
Media Bullet miksaushinnat 1.2.2010 alkaen
Miksauksen hinta/biisi, sisältäen masteroinnin:- 250 e/biisi, raitamäärä alle 40 kpl
- 290 e (40-59 raitaa)
- 330 e (60-79 raitaa)
- 370 e (80-99 raitaa)
- 410 e (100-119 raitaa)
- Useiden biisien kokonaisuuksien hinnat neuvotellaan tapauskohtaisesti
(hinnat sis. alv. 22 %)
Oikeudet muutoksiin pidätetään.


